Talotekniikkakonserni QMG kasvattaa pääkaupunkiseudun sähköhuoltojen, -korjausten ja -palveluiden tarjoomaansa ostamalla Assonant Oy:n. Yrityskaupan myötä QMG:n valtakunnallinen palveluliiketoiminta kasvaa 125 miljoonaan euroon.
Assonant Oy on toiminut 30 vuotta sähköhuoltojen, -korjausten ja -palveluiden sektorilla. Sen pääkohteita ovat alusta lähtien olleet suurten vuokrataloyhtiöiden ja kiinteistönomistajien kerrostalot. Assonant työllistää 12 sähköalan ammattilaista, ja sen liikevaihto oli 31.7.2023 päättyneellä tilikaudella hieman yli 3 miljoonaa euroa.
Yrityksen perustaja Petri Lahtinen jatkaa toimitusjohtajana myös kaupan jälkeen ja liittyy QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin osakkaaksi.
AHKERA PALUUMUUTTAJA OPISKELI SÄHKÖTEKNIKOKSI JA RYHTYI YRITTÄJÄKSI 19-VUOTIAANA
Petri Lahtinen asui lapsena 10 vuotta Ruotsissa, ja muutti takaisin Suomeen 15-vuotiaana. Hän aloitti vuonna 1992 sähköteknikon opinnot Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa ja perusti ensimmäisen yrityksensä jo opiskeluaikana. Ruotsin-tuliaisena Petrillä on edelleen sujuva ruotsin kielen taito.
– Isäni ehdotti, että alkaisin tehdä asuntoremonttitöitä, ja siitä syttyi kipinä yrittäjyyteen. Pian työllistin jo muutaman kaverinkin. Muutaman vuoden ajan teimme asuntoremontteja. Valmistumisen ja pätevyyksien saamisen jälkeen keskityin kokonaan sähköasennuksiin ja -huoltoihin, ja sillä tiellä ollaan. Asiakkaamme ovat alusta lähtien olleet vuokrataloyhtiöitä ja muita suuria kiinteistönomistajia, Petri Lahtinen kertoo.
– Uskon ketteryyden ja osaamisen yhdistelmään. Asentajamme ovat hyvin osaavia, joten annan heille mahdollisimman paljon itsenäistä vastuuta, ja asiakkaamme luottavat heihin. Suora vastuunotto, ammattimaisuus ja bra jobbat -asenne on ollut kilpailuetumme markkinoilla. Siksi myös QMG:n toimintamalli istuu meille. Odotan kiinnostuneena, millaisia synergiaetuja pystymme tarjoamaan asiakkaille esimerkiksi automaatiossa tai paloturvatekniikassa osana konsernia, Petri jatkaa.
Kuva: Tapani Lempinen (vas.), Petri Lahtinen ja Pekka Pöykkö